Raikastavaa ja energistä

Valtioiden rajat tuovat yleensä mieleen kaikenlaisia tarkastuspisteitä, paperitöitä ja synkkiä viranomaisten ilmeitä sekä joissakin tapauksissa myös piikkilankaa. Pohjois-Amerikka on sinällään kiva manner, että Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä kulkee pisin mantereen raja, joka on kuitenkin suhteellisen ystävällinen verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaan. Lisäksi Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla on olemassa ainakin yksi upean kaunis piste, jonka toiselta puolelta löytyy Kanadaa ja toiselta puolelta Yhdysvaltoja: Niagaran putoukset.

Raikastavaa ja energistä

Keskellä Kaupunkia

Vaikka alue on turistikansaa täynnä ja putouksien ympärille on järjestetty vaikka mitä turisteille tarkoitettua toimintaa, paikka on nähtävä ainakin kerran. Useista muista turistipaikoista poiketen, Niagaran putoukset korvaavat ympärillä vallitsevan turistikuumeen kauneudellaan: vaikka niiden korkeus on suurimmillaan vain 53 metriä, Niagaran putouksien leveys tekee niistä Pohjois-Amerikan tehokkaimmat. Ei ole mikään ihme, että vesiputouksiin on rakennettu sähkövoimaloita, jotka kaikki yhdessä tuottavat energiaa 4,4 gigawatin teholla.

Keskellä Kaupunkia

Vesiputous on kauneimmillaan, kun sitä katsotaan Kanadan puolelta. Putouksien kummaltakin puolelta löytyy asuttuja alueita, ja merkittävimpiä niistä ovat pikkukaupungit nimeltään Niagara-Falls Yhdysvaltojen New York -osavaltion puolella sekä Niagara-Falls Kanadan Ontario-osavaltion puolella. Näille kaupungeille vesiputoukset tarkoittavat sähkövoiman lisäksi myös matkailusta saatavaa tuloa. Kahden maan välillä pystyy liikkumaan Rainbow Bridge eli Sateenkaarisiltaa pitkin, vähän samalla tavalla kuin Suomen ja Ruotsin välilläkin voi siirtyä Tornio-joelle rakennettuja siltoja käyttäen.

Ajat Sitten Kuuluisa

Jääkauden loppuessa Pohjois-Amerikan alueilla sinne muodostuivat kuuluisat Suuret Järvet ja joki, joka tunnetaan Niagarana. Jäätikkö oli liikkunut Itä-Kanadan suunnasta ja oli muuttanut luonnon tekemiä muotoja joissakin paikoissa hyvinkin merkittävästi muodostaen uusia jokia ja järviä ja toisaalta jotkut joet päättivät virtauksensa jäätikön mukana kuljetettuihin isoihin lohkareisiin, joista muodostui kokonaisia patoja. Tätä kaikkea tapahtui suunnilleen kuusi tuhatta vuotta sitten, ja sen jälkeen Niagara on pysynyt aika pitkälle samanlaisena.

Ajat Sitten Kuuluisa

Tarkkaa tietoa siitä, kuka eurooppalaisista näki Niagaran putoukset ensimmäisenä, ei ole vielä tänäkään päivänä. Eräs ranskalainen tutkimusmatkailija kuvaili 1600-luvun alussa Niagaran putouksia näkemättä niitä kuitenkin kertaakaan: putouksista hänelle kertoi hänen tiiminsä. Huomion ja luottamuksen arvoisia ovat suomalaisen tutkimusmatkailijan ja kasvitieteilijän Pehr Kalmin tekemät muistiinpanot, joita hän oli kirjoittanut 1700-luvun puolivälissä alueella matkaillessaan. Kun 1800-luvulla matkailu tuli suosituksi kansan harrastukseksi, Napoleonin veli kävi katsomassa Niagaran putouksia morsiamensa kanssa, ja heidän piti jotenkin päästä joen yli. Jo vuonna 1948 rakennettiin ensimmäinen jalankulkusilta, ja nykyään toimiva Sateenkaarisilta vihittiin käyttöön vasta vuonna 1941. Nykyisin Niagaran putoukset kuuluvat Kanadan ja Yhdysvaltojen kansallispuistoihin, mutta siihenkin valtioiden piti aikoinaan panostaa: alueen kehittyessä putouksia ympäröivät tontit ostettiin nopeasti ja rajattiin ne aidoilla, ja matkailijat joutuivat maksamaan tonttien omistajille rahaa päästäkseen katsomaan vesiputouksia aidassa olevien reikien kautta. Kansa on kuitenkin toiminut aika aktiivisesti ja jo vuonna 1905 perustettiin yhteisö Vapaa Niagara, jonka tekemän ison työn seurauksena New York -osavaltio alkoi ostaa vesiputouksen läheisyydessä olevia tontteja niiden omistajilla ja siirtää ne Niagara Reservation State Parkin nimiin. Tänä päivänä vesiputous on kuuluisa niin kauneudestaan kuin myös useasta tempusta, joita vuosien varrella ollaan tehty niin onnistuneesti kuin ikävästikin: ihmisiä on hukkunut ja toiset kuolivat vesiputouksen korkeudesta pudottuaan. Niagaran putoukset olivat todistetusti täysin jäätyneet vain kaksi kertaa: vuosina 1848 ja 1912, mutta osittaista jäätymistä esiintyy joka vuosi ja vuonna 2015 eräs jääkiipeilijä oli kiivennyt ylös osittain jäätynyttä vesiputousta pitkin. Alueelle saapumista ja siihen ihastumista varten ei kuitenkaan tarvitse olla hurjapää, vaan alueesta voi nauttia tavallinenkin ihminen sekä Kanadan että Yhdysvaltojen puolelta.

Jaa tämä viesti: