Kun tie loppuu kesken

Katsotaan maapalloa satelliittikuvasta tai tavallista karttaa ja voidaan helposti ajatella, että Amerikoiden väliltä ei pysty kulkemaan meriteitse, mutta Etelä-Amerikasta pääsee helposti Pohjois-Amerikkaan maanteitä pitkin. Sitten kun alkaa etsiä reittejä itsensä ja vaikka myös ajoneuvonsa siirtämiseen mantereelta toiselle, tuleekin aikamoinen pettymys: jossain vaiheessa Etelä-Amerikkaa, kolumbialaisessa kaupungissa nimeltään Turbo, tie loppuu kesken. Toisella puolella Kolumbian ja Panaman rajaa tien päättymiskohta sijaitsee panamalaisella Darién Province -seudulla. Sekä auton että vaikka moottoripyöränkin saa siirrettyä maasta toiseen laivalla, joka kulkee vajaat 700 kilometriä Tyynenmeren vesiä pitkin, mutta seikkailutahtoiselle matkailijalle vaihtoehtoja löytyy muitakin.

Darién Gap: Mantereiden Raja

Eläessämme 2000-lukua on oikein vaikea ymmärtää, miten yksi erittäin haluttu tienpätkä voi puuttua kartalta tänäkin päivänä. Darién Gapin alue on rehevää sademetsää, soita ja vesistöjä, ja Kolumbiasta ei ole olemassa yhtään toimivaa maantietä, joka yhdistäisi Etelä- ja Keski-Amerikan. Asiaa ollaan yritetty ratkaista jo 1970-luvulla, jolloin tien rakentamiselle saatiin rahoitusta Yhdysvalloista, mutta parin vuoden rakentamisen jälkeen projekti lakkautettiin luontoaktivistien laajan protestiliikkeen seurauksena. Sen jälkeen tehtiin vielä yksi yritys 1990-luvun alussa, mutta silloinkin jo vuonna 1994 Yhdistyneet Kansakunnat päätyivät siihen, että tien rakentaminen tuottaisi liiallista huonoa ympäristövaikutusta ja rakentaminen pysäytettiin. Jotkut viranomaisista ovat olleet huolissaan myös siitä, että tien rakentaminen helpottaisi huumeliikennettä Kolumbiasta Keski- ja Pohjois-Amerikkaan.

Darién Gap: Mantereiden Raja

Darién Gap katkaisee Panamericana-valtatien sen puolivälissä ja katkoksen pituus on vajaat 90 kilometriä. Tämä tekee vaikeuksia Panamericana-valtatietä matkustaville luonnon ja teiden ystäville, mutta toisaalta tuo reittiin jotakin salaperäistä ja vaikeaa. Joka tapauksessa, mikään ei estä ketään siirtyä mantereelta toiselle kävellen ja paikallisten veneitä käyttäen, jos on uskoa omaan kestävyyteen ja ymmärrystä siitä, että ihmiset ovat ihmisiä rodusta ja mantereesta riippumatta.

Vihreää Ja Sinistä

Darién Gapin ylitykseen kannattaa valmistautua erittäin harkitsevasti, sillä edessä on pitkä matka täynnä seikkailuja, mahtavia maisemia ja välillä vaarapaikkojakin. Paikallinen väestö on enimmäkseen edustettuna kahdella intiaanikansalla kuna ja choco, jotka olivat aikoinaan myös vastustamassa tien rakentamista peläten sitä, että heidän kulttuurin alkuperäisyys ja jopa sen olemassaolo voivat hävitä taistelussa sivilisaatiota vastaan. Nämä kansat eivät näytä tavanomaisilta Latinalaisen Amerikan tai Keski-Amerikan ihmisiltä: heillä on oikeasti erilainen kieli, kulttuuri ja tavat, ja tien rakentaminen olisi taas vaikuttanut näille kansoille kuuluvien alueiden asuttamiseen.

Vihreää Ja Sinistä

Paras tapa siirtyä Etelä-Amerikan Kolumbiasta Keski-Amerikan Panamaan on joko polkupyörä tai omat jalat. Alueen kunto riippuu hyvin pitkälle kaudesta eli vuodenajasta, mutta sen lisäksi myös tuurista. Jotkut rohkeat matkailijat ovat muutaman kerran ylittäneet Darién Gapin pienillä moottoripyörillään, mutta siihen kuului enemmän näiden pienten moottoripyörien lastaamista kalastajien soutuveneisiin ja niistä rannoille, pieniin laivoihin ja niin edelleen, eikä ajamista ollut kuin muutama kilometri jos sitäkään. Polkupyörän kanssa homma on yksinkertaisempi: sillä pääsee helposti siirtymään kaikkien matkailukamojensa kanssa ja toisaalta se on tarpeeksi kevyt sitä varten, että ei jouduta odottamaan jonkun saaren rannalla sopivan kokoista venettä siirtyäkseen eteenpäin. Paikallisväen kanssa saa sovittua ja tingittyä mistä vaan, kunhan osaa suhtautua kaikkiin kunnioittavalla tavalla ja arvostaa muita kulttuureja. Palkintona Darién Gapin tuomista siirtymisvaikeuksista ovat puhtaat vihreät metsät ja kirkkaat siniset vedet sekä älyttömän herkulliset kalalajit, joita paikallisväki suosii keittiössään. Jos matkustaminen tapahtuu kuitenkin ajoneuvon kanssa, se voidaan lähettää meriteitse Kolumbiasta Panamaan ja itse lähteä pitämään taukoa ajamisesta ja uhrautua kävelylle kokonaan: tällainen vaihtelu tuo varmasti eniten matkaelämyksiä Panamericana-valtatietä valloittavalle turistille.

Jaa tämä viesti: