Eurooppaa keskellä karibian saaristoa

Harvemmin tulee miettineeksi sitä, että Suomessa asuvien ihmisten tuuri on pienempää kuin joidenkin muiden Euroopan maiden asukkaiden: Ranskalla, Espanjalla ja Alankomailla on olemassa siirtomaita maailman eri puolilla, ja osa niistä sijaitsee Karibialla. Alankomailla on siellä kolme saarta ja Ranskalla yksi, tosin jälkimmäisellä on olemassa myös Tahiti ja Etelä-Amerikassa sijaitseva Ranskan Guayana

Eurooppaa keskellä karibian saaristoa

Martiniquella On Rento Meininki

Ensimmäisen kerran lähdin Martiniquelle sen jälkeen, kun olin etsimässä netistä tietoa rommin valmistuksesta ja eräässä artikkelissa oli mainittu kyseisen saaren nimi. Kiinnostuin paikasta, sillä en kuullut siitä aikaisemmin kertaakaan, ja kartalta katsottuna se oli upea paikka niin luonnon ystävän loman viettoon että surffailijan aktiiviseen seikkailuun. Martinique-saari on erittäin pieni, pituudeltaan vähän reilut 70 kilometriä ja leveydeltään vajaat 40 kilometriä, joten saareen tutustumiseen riittää hyvin perinteinen kahden viikon loma.

Näkemisen Arvoisia Paikkoja

Martiniquella on hyvin läsnä sekä vanhan siirtomaan että nykyisen Ranskan kulttuuri, ja täällä pystyy näkemään sekä vanhoja Karibialla aikaisemminkin asuneita kansoja että nykyaikaisia ranskalaisia. Siinä mielessä Ranskan kansalaisilla on hyvä tuuri, sillä he voivat muuttaa maailman toiselle puolelle vaihtamatta valtiota ja nauttia oman maan monipuolisuudesta maapallon eri paikoissa. Martinique on yksi nuorten ranskalaisten suosikkipaikoista, sillä täällä on aika aurinkoista ja hyviä hedelmiä sekä hienoja maisemia saa ympäri vuoden.

Näkemisen Arvoisia Paikkoja

Ensimmäisenä tässä mainittakoon tulivuoren nimeltään Mont Pelée. Siihen pystyy nousemaan pieniä kävelypolkuja pitkin, ja jos sattuu olemaan hyvä tuuri, nauttia ympäröivistä maisemista, mutta harmittavan usein vuorella on aika pilvistä ja näkyvyys jää alle kymmeneen metriin. Mont Pelén purkautuminen vuonna 1902 tuhosi kokonaisen kaupungin nimeltään Saint Pierre, joka rakennettiin jälkeenpäin uudelleen nykyiseen kauneuteensa, mutta edellisen vuosisadan alussa näiden paikkojen näky oli karu: suuri määrä erittäin kuumia kaasuja levisi nopeasti saaren pohjoisosaan ja tuhosi kaiken elävän ympäristön. Huomion arvoista on sekin fakta, että purkautumisen aikana ei juurikaan laskenut laavaa vaan ainoastaan tuhkaa ja kaasua. Tuon aikaisen purkautumisen jälkeen tulivuori oli jälleen aktiivinen vuosina 1929-1932 ilman sen vakavampia seurauksia ja tänä päivänä se pysyy aika rauhallisena. Vuoren huippu on 1397 metrin korkeudessa ja siihen pääsee hyvää polkua pitkin, tosin välillä joudutaan käyttämään jalkojen lisäksi myös käsiä päästäkseen eteenpäin. Tulivuoren huipussa voi tehdä vielä pienen lenkin olemassa olevia polkuja pitkin ja sen jälkeen laskea takaisin alas ja lähteä tutustumaan muuhun saaren ympäristöön.

Näkemisen Arvoisia Paikkoja

Ranskalla ei ole rajoja muiden valtioiden kanssa Martiniquen saarella, ja sen pystyy ajamaan ympäri ilman mitään rajabyrokratioita. Martiniquelta voi nähdä niin Karibianmeren kuin myös Atlantin, ja se kannattaakin tehdä saman lomamatkan puitteissa: ero on nimittäin merkittävä ja sekä Atlantin Valtameri että Karibian meri ovat upean kauniita. Yksi Karibian rannalla sijaitsevista luonnon nähtävyyksistä on mustahiekkainen uimaranta Anse Dufour. Samassa paikassa voi snorklata, nauttia aurinkokylvyistä ja Karibian meren lämpimistä aalloista, kunhan muistaa ottaa paikalle sopivat jalkineet ettei polta jalkojaan. Snorklaamiselle voi uhrata enemmänkin aikaa, sillä lukuisten kalojen ja koralliriuttojen lisäksi näillä alueilla esiintyy kilpikonnia, joiden näkeminen luonnossa on mahdollista yhtä helposti vain muutamassa paikassa kuten esimerkiksi Galápagossaarilla. Martinique on hyvä paikka luonnon ystävälle siinäkin mielessä, että paikalliset viranomaiset pitävät hyvää huolta ihmisten ympäristöstä ja ihmiset suhtautuvat luontoon aika vastuullisesti. Vihreät trooppiset metsät yhtyvät maisemissa sinivihreään meren pintaan, ja keltaiset sekä mustat rantahiekat sopivat niin elävän maailman tutkijan kiinnostuksen kohteeksi että rantalomailijan unelmapaikaksi.

Jaa tämä viesti: