Autolla halki Amerikan

Road trip on hauskaa vaihtelua matkustamiseen ja parhaimmillaan yksi ikimuistoisimmista matkustustavoista. Moni unelmien road trip suuntautuu Yhdysvaltoihin ja maa onkin oiva kohde otettavaksi haltuun autoillen. Sen lisäksi, että USA:sta löytyvät monet maailman kuuluisimmista kansallispuistoista, osuu reitin varrella vaivatta mielenkiintoisia kaupunkeja, osavaltioiden omia luonnonpuistoja, historiallisia kohteita ja huvituksia.

Kolua Kaliforniaa tai suuntaa kauemmaksi

Yhdysvalloista löytyy toinen toistaan upeampia reittejä autolla reissaajille, oli matkustelua sitten tiedossa viikko tai kolme. Kerää mukaan siis hauska porukka ja suuntaa seikkailemaan. Matkan varrelta löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja Yhdysvalloissa on autolla liikkuminen todella helppoa myös ulkomaalaiselle ja auton vuokraaminen varsin helppoa. Kattavimman otoksen maan monipuolisuudesta saa tietenkin ajamalla rannikolta toiselle, mutta paljon näkee lyhyempienkin matkojen aikana. Pelkästään Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja Utahin alueille mahtuu koettavaa useammaksi viikoksi. Jo Kalifornian alueelta löytyy yhteensä 14 kansallispuistoa ja lisäksi lukemattomia rantakaupunkeja ja viinitiloja.

Autolla halki Amerikan

Route 66 kutsuu seikkailemaan

Kuuluisin reitti Yhdysvalloissa on tietenkin noin 4 000 kilometrin mittainen, legendaarinen Route 66. Aikoinaan tämä reitti oli matkantekijöiden pääväylä uusiin, länsirannikolle perustettuihin osavaltioihin ja reitin historia houkuttelee matkailijoita edelleen. Tarkemmin reitin historiaan pääsee tutustumaan Oklahomassa Clintonin kaupungissa, jossa on kattava Route 66 -museo. Museoon on säilötty myös erilaisia aarteita, jotka ovat löytyneet reitin varrelta.

Reitti kulkee kahdeksan osavaltion lävitse, alkaen Chicagosta ja päättyen Kalifornian Santa Monicaan. Upeita maisemia riittää matkan jokaiselle etapille. Matkailija pääsee näkemään paitsi miljoonakaupunkeja, myös maissipeltoja ja aavikoita. Samalla tulevat tutuiksi myös Yhdysvaltojen kuuluisimmat kohteet, kuten Grand Canyon, Las Vegas ja Kalifornia. Vuodesta 1985 asti reitin on osin korvannut uusi Interstate Highway, mutta vanhan reitin sijainti on merkitty kylteillä ”Historic Route 66”.

Route 66 kutsuu seikkailemaan

Majoitusvaihtoehtoja riittää eri budjeteille – etukäteen varaamalla säästää

Matkaa ja budjettia kannattaa suunnitella etukäteen, sillä ajoissa varaamalla säästää huomattavia summia mm. autovuokrassa ja majoituksissa. Auto on kätevintä vuokrata yrityksen eurooppalaisen sivuston kautta, sillä silloin hintaan kuuluvat lakisääteisesti vakuutukset, jotka muuten pitäisi lunastaa vuokraamossa erikseen. Auton kohdalla on hyvä käydä läpi, mitä kaikkea vakuutukset korvaavat, sillä niitä tietenkin kaupataan mielellään vähän ylimääräisiäkin. Jos mahdollista, ei pitkälle matkalle kannata valinta halvinta economy-luokan autoa, sillä niiden takakonttiin ei mahdu välttämättä kuin yksi laukku ja samalla saattaa puuttua käteviä ominaisuuksia kuten sähkölukitus ja ilmastointi. Hintaero seuraavaan luokkaan ei ole yleensä montaa dollaria, siis etukäteen varatessa. Jos luokkaa muuttaa autoa noutaessa, pyydetään siitä monesti jo suurempia summia.

Eniten meillä kului rahaa matkalla majoittumiseen, johon on syytä varata ainakin 60-  150 dollaria yöltä. Etukäteen varaamalla säästää, sillä hinnat nousevat yleensä paljonkin majoitusajankohdan lähestyessä. Tämänkin opimme kantapään kautta, kun päädyimme maksamaan varsin kehnosta tienvarsimotellista yli 120 dollaria eräänä epätoivoisena yönä. Hostelleja Yhdysvalloissa on melko vähän, mutta motelleja löytyy tasaisin väliajoin teiden varsilta. Toisin kuin tämä yllätysmotellimme, ne ovat pääasiassa oikein siistejä, joskin varustelutaso on hieman hotellihuonetta vaatimattomampi. Hinnakkaammissa motelleissa huoneet ovat jo hotellitasoa, mutta aamiainen yleensä edelleen hotellia vaatimattomampi. Arvosteluja kannattaa kurkkia hieman etukäteen vaikka Trip Advisorista, niin välttyy suuremmilta yllätyksiltä.

Luksusta Bed & Breakfastissa tai kätevyyttä Airbnb:ssä

Ainakin kerran matkan aikana kannattaa majoittua Bed & Breakfastiin, meillä tämä ihanuus osui eteen Santa Fessä New Mexicossa. Näissä majataloissa pääset sukeltamaan kodikkuuteen ja vieraanvaraisuuteen ja meitäkin oli vastassa talon isäntä vastaleivottujen brownieiden kanssa. Lisäksi huoneet ovat yleensä todella ylellisiä ja persoonallisia, tosin kalleimmilla on jo hintaakin hotellihuoneen verran. Meidän huoneessamme oli oma takka ja parveke, jota valitettavasti emme viileän ilman puolesta oikeastaan käyttäneet. Bed & Breakfastissa majatalon isäntä tai emäntä yleensä asuu samassa rakennuksessa eli kyseessä on suuri omakotitalo. Omistajat kertovat usein mielellään tarinoita siitä, ketkä kuuluisat taiteilijat, kirjailijat tai näyttelijät ovat majoittuneet talossa, meidän huoneessamme oli majoittunut useita kertoja taitelija Georgia O’Keefe.

Luksusta Bed Breakfastissa tai kätevyyttä Airbnb

Erityisesti suuremmissa kaupungeissa kannattaa etsiä majoitusta myös airbnb-palvelun kautta, sillä vaihtoehtoja löytyy yleensä runsain mitoin ja hinnat ovat huomattavasti hotelleja ja motelleja edullisempia. Lisäksi pääset kokemaan lähemmin paikallista arkea. Meille osui reissullamme hyvät kokemukset Austinissa ja Los Angelesissa, joissa molemmissa viihdyimme pidemmän pätkän. Toki kannattaa tarkistaa, että asunto sijaitsee mukavalla ja turvallisella alueella.

Kokeile leiriytymistä luonnonihmeiden vieressä

Sään salliessa leirintäalueilla majoittuminen voi olla hyvä ja kiinnostava vaihtoehto. Leirintäalueita löytyy matkan varrelta paljon ja lisäksi kansallispuistoissa on omat leirintäalueensa. Alueet ovat erittäin siistejä ja hyvin hoidettuja, palveluihin kuuluvat yleensä ainakin suihku, mahdollisuus pestä vaatteita, nuotiopaikka ja ainakin suuremmilla alueilla myös kauppa tai ainakin automaatti, josta voi ostaa pientä purtavaa. Leirintävarusteet saa hankittua noin yhden motelliyön hinnalla, joten tämä on hyvä vaihtoehto budjettimatkailijalle. Lisäksi pääsee parhaimmillaan nauttimaan käsittämättömän upeista maisemista. Oli aika upea kokemus herätä omasta teltasta ihailemaan auringonnousua Grand Canyonin yllä, vaikka illalla vähän naurattikin pystyttää pieni telttamme ylellisten amerikkalaisten matkailubussien katveeseen.

Kokeile leiriytymistä luonnonihmeiden vieressä

Las Vegasissa houkuttavat hotellit ja buffetit

Hotellit ovat usein Yhdysvalloissa hinnoissaan, mutta toisinaan näissäkin törmää hyviin tarjouksiin. Poikkeuksena mainittakoon Las Vegas, jossa hotelliyöpyminen on itseasiassa varsin edullista ja pienemmälläkin budjetilla saa käyttöönsä hulppean huoneen kasinohotellista keskustan tuntumasta. Vaikka ei kasinoilla viihtyisikään, nämä hotellit ovat yleensä sijainniltaan niitä parhaita. Huomioitavaa on, että aamiainen ei yleensä kuulu hintaan. Me kävimme iltakävelyllä ihmettelemässä muutamaa hulppeampaa kasinoa ja pelasimme pelikoneissa muutaman dollarin, mutta sen suurempaan pelaamiseen emme lähteneet, sillä kaupungissa riitti yllättävän paljon muutakin nähtävää ja tehtävää. Muutenkin nautin pelikoneista ja esimerkiksi mahjongista eniten tietokoneen ääressä omassa rauhassa, joten suoraan sanottuna itse peliosuus jäi Vegasissa hieman pettymykseksi, mutta onneksi illalliseksi valittu valtava buffet korvasi sen monin kerroin. Buffet-illallinen onkin yksi Las Vegasin ”must see” -jutuista, sillä hinnat ovat naurettavan edulliset ja ruokaa riittää enemmän kuin kukaan jaksaa syödä.

Jaa tämä viesti: