Australiassa kaikki on isoa

Jokainen on kuullut ainakin jotain ja ainakin kerran Australian järjettömän kokoisista hämähäkeistä. Australiasta löytyy muutakin kivankokoista: käärmeitä voi nähdä paljon erilaisia ja kengurut kulkevat tämän pienen mantereen alueella vapaasti. Niin Australian eläin- kuin kasvimaailmakin ovat jo painava syy lähteä siitä ihastumaan, ja Australian luonto on loppupiste i:n päällä matkapäätöstä tehdessä. Kehittynyt maa toimivalla järjestelmällä ja upea luonto – ihannesuunta?

Australiassa kaikki on isoa

Ei Niin Kuuluisa Nähtävyys

Niin kuin kaikissa muissakin kehittyneissä maissa, Australiassa on olemassa kansallispuistoja. Yksi niistä sijaitsee Melbournen läheisyydessä ja on nimeltään Port Campbell National Park, jossa voidaan nähdä valtamerestä sojottavia patsaita. Tämän luonnon luoman kivirakennelman nimi on Twelve Apostles eli Kaksitoista Apostolia, mutta patsaita on ollut alusta asti vain yhdeksän ja tähän päivään on säilynyt vain kahdeksan, kun vuonna 2005 yksi patsaista oli kaatunut.

Ei Niin Kuuluisa Nähtävyys

Ajamme valtameren rannalla kiemurtelevaa tietä. Ajanlaskumme alussa noin kaksi tuhatta vuotta sitten veden pinta oli täällä korkeampaa, mutta sen jälkeen valtameri tuli matalammaksi ja siitä paljastui oikeita laivojen tappajia: yksittäisiä kallioita, joiden muodoille vain mielikuvitus on rajana. Niistä on muodostunut holveja, pylväitä ja purjeita sen mukaan, kun Australian monipuolinen ilmasto oli irrottanut paloja isoista kallioista rankkasateiden ja kovien tuulien avulla; irtautuneet isot palat putosivat valtamereen ja siellä saavuttivat jo lopullisen, nykyisen muotonsa. Aluksi näiden valtamerestä paljastuneiden kallioiden nimi oli ”sika ja portaat”, ja apostoleiksi ne nimettiin kasvattaakseen turistien mielenkiintoa tähän paikkaan. Kansallispuisto Campbell onkin tänä päivänä suosittu sekä australialaisten että ulkomaalaisten lomapaikka, ja tänne pääsee helposti niin autolla kuin polkupyörälläkin. Samalta seudulta voi matkustaa myös etelään Tasmanian saareen, jossa harvempi eurooppalainen on käynyt.

Salaperäinen Nimi, Upea Paikka

Keskeltä Australian aavikoita löytyy yksi maan kuuluisimmista luontonähtävyyksistä. Vuori Uluru, joka on nykyään myös Ayers Rock, on saanut alkuperäisen nimensä paikan alkuasukkaiden aloitteesta, mutta nimen merkityksestä ei ole tietoa vielä tänäkään päivänä. Vuoren korkeus maan pinnasta on noin 340 metriä ja merenpinnasta 863 metriä, eli se ei tavallaan ole mikään ihmeellinen paikka, mutta sen ympäristö ja muihin maailman vuoriin verrattuna poikkeuksellinen ulkonäkö ovat oikeaa nähtävää: kalliomuodostuma on punaisen värinen ja se sojottaa aavikosta eli syntyi tänne tyhjän päältä. Kallion vieressä on myös Amadeus-niminen järvi, ja itse kalliosta löytyy useita kalliomaalauksia vanhoilta ajoilta.

Salaperäinen Nimi, Upea Paikka

Käveleminen tämän kallion ympäri saattaa tuntua helpolta, kun katsotaan sen valokuvia, mutta todellisuudessa asia on niin, että ympäröivä autiomaa saa kaiken näyttämään hyvin pieneltä: kallion pituus on vajaat neljä kilometriä ja leveys melkein kaksi, joten kävelylenkki sen ympäri vie aikaa enemmänkin – se on melkein kymmenen kilometrin kävelymatka. Kallion läheisyydessä voi kuitenkin helposti viettää koko päivän, sillä sen lukuisat luolat pitävät sisällään reilusti mielenkiintoisia kalliomaalauksia ja luolien määrä on suuri. Uluru lohkeilee pikku hiljaa, sillä sen rakenne on kerrostunutta hiekkakiveä, joka ei ole mikään kovimman kiven malli vaan pehmeä materiaali; kallion oranssista punaiseen vaihteleva väri perustuu suureen määrään rautaoksidia eli yksinkertaisemmin sanottuna ruostetta. Jos kävelylenkki Ulurun ympäri ja sen luolien ihmetteleminen ei riitä ja tuntuu siltä, että pitäisi kiivetä sen päälle, joutuu kiirehtimään: kiipeäminen kielletään vuoden 2019 lokakuussa sekä sen vaarallisuuden perusteella että alkuperäiskansa anangujen pyynnöstä: vuori on heille pyhä ja siihen ei saisi kiivetä, sillä se loukkaa kulttuuria. Ulurun tai Ayers Rockin mytologia on nimittäin yhtä mielenkiintoinen asia tutkittavaksi kuin käyminen vuorta katsomassa.

Jaa tämä viesti: